Ajanhallinta

Osa 5

Ajanhallinnalla on iso merkitys yhteiskunnassamme, jossa voimme 24/7 tehdä kaikkea mitä mieleen tulee. Tietokoneet, internet ja kaupat ynm. Koko ajan tulee olla aktiivinen ja shoppailla, maksaa laskuja, harrastaa ja vaikka mitä. Tämä aika oikeastaan vaatii, jopa pakottaa meitä osallistumaan tähän mielettömään menoon. Koska sitten kerkiää levähtää? Miten voin huolehtia, että saan hyödyn, mutta en joudu tämän kiireen orjaksi.

Pastoraalityössä ajanhallinta on tärkeää, koska useimmilla asioilla on tarkka aika kun pitää olla valmista. Eikä asioita voi lykätä. Mitä siis avuksi? Vanha keksintö ”kalenteri” jota täytyy oppia käyttämään. Ensin sinne kannattaa laittaa kaikki tärkeimmät viikko / kuukausi rutiinit esim. Kaikki perheeseen liittyvät asiat ne ovat sitoumuksia, joista ei voi neuvotella. Sen jälkeen tulee työ ja ystävät. On myös erittäin tärkeää huoletia riittävästä liikunnasta tai muusta fyysisestä toiminnasta työn vastapainoksi. Jos et osaa priorisoida näitä asioita, et jaksa kovin pitkään pastorintyössä.

On myös hyvä muistaa puhelimen käyttö. Uusi tämän ajan ”vihollinen”, nykyään puhelimella soitetaan vähemmän kuin tehdään jotain muuta. Jatkuvasti näytölle ilmestyy milloin uutinen, viesti tai s-posti. On watsappia, facea ja ties mitä. Ei riitä, että puhelin on äänettömällä, vaan jos haluat olla rauhassa, niin se täytyy laittaa kiinni! Sitä suosittelenkin, jos todella haluat olla vapaalla ja nauttia hetkestä mitä elät. Älä anna kenenkään varastaa parasta aikaasi, siksihän sitä työtä tehdään, että olisi joskus aikaa nauttia elämästä. Sanalaskut 4:23 ”Yli kaiken varottavan varjele sydänmessi, sillä sieltä elämä lähtee.”

Mitä Seurakunta pastorin tulee tietää lähetystyöstä.

Osa 4

Voidakseen olla tukemassa ja lähettämässä niitä jotka kokevat kutsua lähetystyöhön, on todella tärkeää, että pastoreilla olisi riittävä koulutus tai riittävä kokemus lähetystyöstä.

Kokemuksenkin lisäksi on hyvä kuitenkin olla ainakin tietoinen eri lähetysjärjestöjen toiminnoista. Sekä koulutusta tarjoavista kouluista, järjestöistä.

Fida ja IK- opisto tarjoavat helluntaiseurakuntien taholta erittäin laadukasta lähetystyöhön valmistavaa koulutusta.

Seurakuntien kursseista esim. Kairos on hyvä paketti lähetyksestä kiinnostuneille.

Kun joku kokee, että Jumala kutsuu lähtemään lähetystyöhön. Pastorin on tutustuttava lähtijään riittävästi, voidakseen tukea ja tunnistaa sen aitous voidakseen täysin ns. omistaa lähtijän näky. Pitää varmistaa että on riittävä koulutus ja että se tarvittaessa saadaan riittäväksi, ollakseen valmis lähtemään.

On erittäin tärkeä ymmärtää suuri vastuu lähettäjänä.

Kun sitten lähetti, on kentällä. Pastorin olisi varmistettava, että yhteydenpito lähettiin on riittävää. S- postit, vierailut lähetyspiirit ynms.
Huolehtia erilaiset hallinnolliset ja taloudelliset asiat niin pitkälle kuin mahdollista jotta lähetti voisi keskittyä varsinaisiin työtehtäviinsä kentällä.

Seurakunnan olisi tärkeä, silloin kun ollaan lähettämässä lähettejä, miettiä ja tehdä suunnitelma myös kotiuttamisesta ja muistaa että mitä pitempään kentällä ollaan, sitä vaikeampi on sopeutua takaisin kotimaahan.

Kaikista näistä ja monista muista, haastavista asioista huolimatta on soutavaa että kaikilla pastoreilla on selkeä näky lähetystyön tärkeydestä.

Jeesus sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:18-20).

Elämän arvojärjestys

 

Osa 3

Mitkä asiat elämässäni ovat oikeastaan tärkeitä? Monet ihmiset ja asiat ovat varmasti tärkeitä. On kuitenkin joitakin jotka ovat niin tärkeitä, että niitä ilman elämästä katoaa mielekkyys jopa tarkoitus.

Minulle tällä hetkellä tärkeitä asioita ovat: Jumala suhde, perhe, opiskelu, seurakunta, ystävät ja kuntoilu.

Kun näitä asioita alkaa laittaa järjestykseen ja pohtimaan mikä olisi sitten oikea järjestys, minun ja lähimmäisteni kannalta.
Kumpi on tärkeämpää, jos pitää valita minun vai lähimmäisten hyvinvointi tai miten löydä n ns. kultaisen keskitien. Onko semmoista olemassa?

Raamattu antaa selvän ohjeen
”37. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’.38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'” (Matt. 22:37-39).

Ensin tulee rakastaa Jumalaa ihan täysillä, ja sitten lähimmäistä niin kuin itseä.
Siis kumpi ensin lähimmäinen vai itse?
Itse ajattelen, että minun on täytynyt ottaa Jumalan rakkaus vastaan ja niin kuin Jumalakin minua rakastaa, niin minä myös rakastan itseäni. Siksi voin rakastaa lähimmäisiäni niin kuin Jumala on minua rakastanut. Toisin sanoen voin rakastaa niin paljon toisia, kun olen itse saanut rakkautta osakseni. Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta (Room. 5:5).

Jos en rakastaisi vaimoani ja lapsiani ei rakkauteni Jumalaan olisi varmaan todellista. Arvo asteikolla siis Jumala on ensimmäinen, sitten tulee vaimo ja lapset. Seuraavaksi mun kohdalla tulee seurakunta, sehän on erittäin tärkeä, melkein ehdoton että Jumala suhde pysyy raittiina. Sen jälkeen tulee työ/opiskelu. viimeiseksi jää kuntoilu ja ystävät, ja niiden suhde voi vaihdella eri elämän tilanteiden mukaan.

Tämmöinen selkeä järjestys elämän tärkeissä asioissa on merkittävä, elämän tasapainon säilyttämiseksi. Nuorempana kun elämä vasta rakentuu ja etsii uomiaan ja vasta mietitään ammattia, puolisoa, lapsia tai mitä haluaa elämältä. Elämä voi vaikuttaa hyvinkin tasapainoiselta ja järjestelmälliseltä, arvot ovat kohdallaan. Elämä on yksin kertaista. Sitten tulee se kauan etsitty ja odotettu puoliso. Siitä se sitten alkaa alusta…..